MARTTI TERHO – SUKUPOLVENSA IHMELAPSI

 
 
 

 
 

Martti Terho (8.3.1929–8.11.1952) kirjoitti artikkeleita, esseitä, arvosteluja, novelleja ja aforismeja, mutta yhtään kirjaa hän ei ehtinyt julkaista. Alustuksessaan ”Martti Terho – sukupolvensa ihmelapsi” Kai Laitinen luonnehti Terhon kuuluneen ”sukupolveen, joka kirjoitti aforismeja, epäili liian valmiita totuuksia, kavahti auktoriteetteja ja halusi itse raivata tiensä sodanjälkeisessä maailmassa uudenlaisin kirjallisin ja katsomuksellisin tavoittein”.

Pappilaympäristössä lapsuutensa viettänyt Martti Terho voitti keväällä 1949 Savolaisen osakunnan kulttuurikilpailun 160 aforismia sisältäneellä Tulemia-sikermällään. Kilpailuraadissa ollut Kai Laitinen saattoi samoihin aikoihin Terhon aforismit Aaro Hellaakosken tietoisuuteen. Viisitoista Terhon lausetta julkaistiin Näköalan numerossa 3/1949 otsikolla Sysiä. Seuraavana vuonna Terho oli jo Näköalan aktiivinen avustaja – myös aforismisikermällään Hakusanoja, joka ilmestyi lehden numerossa 4/1950. Parnasson toimitussihteerinä hän toimi 1951–1952, samaan aikaan kun aforistikko ja lausuja Kaarlo Marjanen oli lehden päätoimittaja (1951–1954).

Kirjeessään Kai Laitiselle keväällä 1950 Terho kertoi epäilevänsä hieman aforistiikan arvoa taidemuotona (”...Julkisuuteen olen laskenut oikeastaan vain muutaman aforismin, mutta epäilen hieman koko aforistiikan arvoa taidemuotona. Tuntee itsensä paremminkin tilinpitäjäksi kuin tilinkäyttäjäksi…”). Silti Terholta ilmestyi vielä aforismeja, Parnasson numerossa 1/1952 otsikolla Metodin esitys. Nyt aforismeissa oli sarjallisuutta ja kokonaisuudessa mukana pari ajatuksellista runoakin.

Esseissään ja muissa kirjoituksissaan hän käsitteli useita aforistikkoja, ainakin Kafkaa, G. C. Lichtenbergiä, Oscar Wildea ja Paul Valérya. Terho kirjoitti myös arvostelun Jouko Tyyrin esikoisaforismikokoelmasta Takiaisia (Näköala 4/1950).

Terho oli kärsinyt heikosta terveydestä nelivuotiaasta lähtien (diabetes) ja joutunut olemaan sairaalassa ainakin parisenkymmentä jaksoa. Hän kuoli vain 23-vuotiaana. Varhainen kuolema katkaisia lupaavasti alkaneen uran, jolla sen lyhyydestä huolimatta oli vaikutusta modernismin läpimurtoon suomalaisessa kirjallisuudessa.

 

Yhteenvedossaan Martti Terhosta Kai Laitinen nostaa esiin kaksi Terhon omaa iskusanaa – räsymatontekijä ja luova kerettiläisyys:

 

"Ensimmäinen on tuo samalla kertaa vähättelevä ja vaatelias leimamerkki 'räsymatontekijä'. Siinä esiin nousee itseironia, ylevän, kohottavan 'kaunotaiteen' ja siihen liittyvien ylisanojen epäily. Räsymaton merkitys on siinä, että se kuitenkin valmistuu "unten ja näkyjen" kimaltelevista loimista, mutta elämän varrelta koottujen monenmoisin tavallisin kutein niin lujaksi kuin mahdollista. Taiteen teko ei ole haikailua eikä kaunistelua, vaan joskus kovaa arkista työtä. Sitä ohjaa niin oma tahto kuin ilmaisun vapaus.

 

Toinen tunnussana on 'luova kerettiläisyys'. Tutkimus ei ole tärkeilyä, kuivaa annettujen kaavojen mukaan kulkemista tosikkona, annetun tehtävän ratkaisemista niin että kaikki menee tasan. Siihen pitää liittyä myös improvisoivan sattuman, ristiriidoista syntyvän omakohtaisen intuition ja oivalluksen mahdollisuus, jotta se säilyy elävänä.

 

Nämä Martti Terhon suuntaviitat – – eivät ole mihinkään kadonneet eivätkä haalistuneet. Vuosikymmenien mennen ne tuntuvat pikemminkin kirkastuneen. Ne pätevät yhä."

 

SYSIÄ (1949, otteita)

Useimmiten meitä kaduttaa vain synnin epäonnistuminen, melko harvoin itse synti.

Maailma ei pidä siitä, että syyllinen itse langettaa ansaitsemansa tuomion. Hänen tulee olla puolustusasenteessa eikä riistää naapurilta tilaisuutta esiintyä oikeuden esitaistelijana.

Todellisuus on suotu korvaukseksi niille, joilta puuttuu voimallinen mielikuvitus.

Ei tyylin etsintä ole mitään frakkilainaamossa käyntiä, se on rehellistä itkua omissa, paikatuissa vaatteissa.

Syvä tarpeemme on saada yhteiskunta myöntämään meille edullisia epäoikeudenmukaisuuksia.

Syy on ehkä sysissä, mutta seppien sysissä.

Käy joskus niin, että kleptomaanin ja pyromaanin vietit sublimoituvat; edellisestä tulee taiteilija, jälkimmäisestä kriitikko.

 

HAKUSANOJA (1950, otteita)

Valehtele niinkuin kysyjä vaatii, mutta vastaa niinkuin kysymys vaatii.

Henkisen kurin puutteesta ei taida päästä hengellisellä nuhteella.

Koskas pyyntösi täytät, jos koko ikäsi rukoilet?

Taivaassa sopii tappaa aikaa puhumalla kuolemantakaisesta elämästä.

Lupaus on olemassa vasta sitten, kun se on petetty.

On saatu pyrkimys aktiiviseen elämään, mutta voimaa vain havaitsemiseen, ja näin on runoilija syntynyt.

Vain ne ovat suuria näyttelijöitä, jotka naamion riisuessaan riisuvat omat kasvonsa yltään.

 

METODIN ESITYS (1952, otteita)

Non plus ultra: huonon mielikuvituksen vaalilause.

Mitattava loi mittaajansa.

Kaikella on aluksi vain oma arvonsa ja kaikella on lopuksi myös oma arvonsa.

Kylläinen sydän ei puhu, nälkäinen puhuu – sydämen kyllyydestä.

Ajatuksen ja teon välillä on – teeskentelyä.

Ubi bene, ibi alibi.

 

 

Lisätietoa Martti Terhosta:

Kai Laitinen: Martti Terho – sukupolvensa ihmelapsi. Ystävän muistoja ja kirjallisen muotokuvan ääriviivoja (2004 Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto julkaisuja 33; teos sisältää Laitisen 3.9.2002 pitämän esitelmän)

Ritva Sievänen-Allen: Sydäntalven kevät (2000 WSOY)

 

Valokuvassa Martti Terho WSOY:n kirjailijaillallisilla 2.10.1950. Kuva Sievänen-Allenin teoksesta.