sunnuntai 18. tammikuuta 2015

RUOTSINKIELISET MODERNISTIT, OSA 2 – WIRTANEN, EKLUND, ENCKELL, MALMSTRÖM

 
 
Atos Wirtasen valitun aforistiikan nide Aforistik i urval (1965) ja R. R. Eklundin
aforismeista ja fragmenteista koostuva Loggbok på landbacken (1945).
 


 

 
Quosegossa 1929 julkaistuja ajatelmia sisältyy Atos Wirtasen aforismiteokseen Den skapande handen (Luova käsi, 1931), joka on 30-luvun ainoa huomattava esikoiskokoelma. Wirtanen tunnetaan vasemmistopoliitikkona ja poliittisena kirjailijana. Hänen aforisminsa, joita esikoisteoksen lisäksi on kolme kokoelmaa: Kaos och kristall (Kaaos ja kristalli, 1935), Stoft och öde (Aine ja kohtalo, 1941) ja Framtida (Tulevaa, 1951), esittivät tämän toiminnan filosofiset perusteet. Wirtanen ilmoittaakin määrätietoisesti olevansa filosofi ja katsoo filosofin tehtäväksi toimia uuden yhteiskunnan arkkitehtina. Suomalaisista aforistikoista hän on Nietzschen intomielisin opetuslapsi, vaikka viimeisessä kokoelmassaan kritikoikin Nietzscheä Marxin opin valossa. Wirtasen aforismeissa on älykästä sivaltelua (”Att vara självuppfylld innebär i regel att vara tom” – Itseään täynnä oleminen merkitsee yleensä tyhjänä olemista), mutta myös kuivan perinpohjaista pohdiskelua ja ryöppyävää profeetallista julistusta.
 
Hyvin toisenlainen kirjailijatyppi oli modernistien piiristä irroittautunut Ragnar Rudolf Eklund. Hän on julkaissut runojen ja omaelämäkerrallisten romaanien lisäksi kolme aforismiteosta: Grått och gyllne (Harmaata ja kultaa, 1926), Rymd och människa (Avaruus ja ihminen, 1938) ja Loggbok på landbacken (Maamyyrän lokikirja, 1945), jotka lienevät hänen pääteoksensa. Eklundin aforismit ovat paljolti yksinäisen, sisäänpäin kääntyneen ihmisen itsetarkkailua, vaikka hän omien sanojensa mukaan ei arkuudessaan voinut täysin paljastaa itseään paperillakaan. Hänen itsekritiikkinsä oli voimakas; hän oli kaukana Diktoniuksen, Wirtasen ja Björlingin huohottavasta julistajanasenteesta. Eklundin tyylipyrkimyksetkin ovat peräti toisenlaiset kuin näiden; hänen aforisminsa on hiottu hillittyyn, klassiseen muotoon, mutta hionta ei ole hävittänyt niiden terävyyttä. Eklundin ajatelmat eivät tunnu syntyneen nopean intuition, vaan pikemminkin pitkän tietoisen kehittelyn tuloksina.
 
Grått och gyllne oli jo hyvin valmista aforismitaidetta, eikä Eklundissa sen jälkeen tapahtunut sanottavaa kehitystä. Esikoiskokoelman alaotsakkeena on ”Fragmentariska betraktelser” (Katkelmallisia tutkiskeluja), ja Eklund käyttääkin runsaasti pitkähköä ”fragmenttimuotoa”. Hänen aforismiteoksissaan on myös pohjalaisen kotiseudun kuvauksia, joista aforistisuus on liuennut olemattomiin. Viimeisessä on lisäksi pikapiirroksia erilaisista ihmistyypeistä – ”muotokuvia”, jollaiset Ranskan klassisessa kirjallisuudessa olivat läheisessä yhteydessä aforismiin. Mutta Eklundilla on myös mainioita lyhyitä mietelmiä: ”Målet är hela vägen hoprullad” (Päämäärä on koko tie kokoonkäärittynä). Pitempikin sanonta on tiukkaa, keskittynyttä. Eklund näkee lakonisen tyylin olevan yhteydessä pessimistiseen maailmankatsomukseen:

 
Det finns en lakonism, en språkets karghet som framtvingas av insikten om våra företags fåfänglighet. Den bildrika blomstrande framställningen kräver illusionernas fetjord.
 
(Ryhtymystemme turhuuden oivaltaminen pakottaa eräänlaiseen lakonisuuteen, kielen karuuteen. Kuvallinen kukoistava esitys vaatii illuusioiden muhevaa multaa. Rymd och människa)

 
Kielestä, sanoista ja sanojen vastaanottamisesta Eklundilla on hienoja, omaperäisiä havaintoja. Taiteen kysymykset ovatkin hänen pääteemojaan. Monien aforismien lähtökohtana on luettu kirjallisuus. Nietzschen, Schopenhauerin ja Vilhelm Ekelundin lisäksi hän ihailee sellaisten toiminnan miesten kuin Kustaa Vaasan, C. A. Ehrensvärdin ja Napoleonin tyyliä. Itse hän kärsii, kirjailijanakin, lamauttavasta itsetarkkailuvietistään. Tyylin liiallista älyllisyyttä hän pyrkii välttämään käyttämällä konkreettisia kuvia:
 
 
Min tanke är en skumpande bondkärra på slätten: den rullar och rullar och tyckes aldrig komma fram.
 
(Ajatukseni on kuin keikkuvat talonpoikaisrattaat lakeudella: ne vierivät ja vierivät eivätkä tunnu koskaan pääsevän perille. Grått och gyllne.)
 

 
 
 
Eklundin hengenheimolaiselta vaikuttaa Rabbe Enckell, joka ryhtyi julkaisemaan aforismeja vasta varsin myöhään, lyriikkansa suuren nousuvaiheen aikana. Parissa hänen runoteoksessaan on aforismiosasto samoin kuin 1961 ilmestyneessä esseekokoelmassa Essay om livets framfart (Essee elämän melskeestä). Varsinainen aforismiteos on Traktat (Traktaatti, 1953), johon kyllä sisältyy myös laajahko essee. Kirjailija mainitsee toisinaan ihailevasti Montaignen, jonka esseet ovat ehkä olleet hänen esikuvanaan. R. R. Eklundin tavoin Enckell on kirjoittanut suppeiden, usein paradoksaalien lauselmien ohella runsaasti pitkähköjä mietelmiä; ne alkavat usein lyhyellä lauseella, joka ilmoittaa käsiteltävän teeman. Joskus aforismit seuraavat toisiaan sarjoina tai aforismi voi olla jatkoa tai vastausta edelliseen, ikään kuin kirjailija keskustelisi itsensä kanssa.
 
Enckellin proosateokset ovat yleensä omaelämäkerrallisia. Hänen aforismeillaankin on henkilökohtainen leima; toisinaan ne viittaavat johonkin yksityiseen kokemukseen, muutamat ovat kuin päiväkirjan lehtiä. Silti monet aforismit kertovat itsensä paljastamisen vaikeudesta. Enckell haluaa suojella varsinkin elämän syvimpiä kokemuksia – seksuaaleja ja uskonnollisia – tunkeilevan suorasukaiselta lähestymiseltä.
 
Enckellin aforismeista piirtyy näkyviin herkkä, alituisesti varuillaan oleva ihminen, joka kamppailee ahdistustaan vastaan ja tekee tiliä tuntonsa tuomioistuimen edessä. Tähdellistä hänelle on yksilöllisyyden arvon puolustaminen ulkomaailman painetta ja kaavoittumisilmiöitä vastaan. Yksilöllisyyden nimissä Enckell ivaa ärtyneesti ”demokratiaa” ja ”konfektioihmistä”. Taiteessa hän ei liioin halua alistua ”päivän tehtäviin”, vaan kulkee omaa tietään ja etsii antiikin myyteistä ajattomia, yleispäteviä arvoja.
 
Eklundin tavoin Enckell kaihtaa yhtä suuresti itsetehostusta kuin tavanomaisuutta. Hänen sanontansa on täsmällistä, vain joissakin ironisissa kohdissa kiihkeäksi yltyvää. Vasaroiva toisto antaa ajatukselle painoa: ”Det finns inget annat mod än modet att fylla sig med mod.” (”Ei ole muuta rohkeutta kuin rohkeus täyttää itsensä rohkeudella”). Runsaat kielikuvat ovat modernisti yllättäviä. Samassa aforismissa eri kuvat voivat kietoutua toisiinsa; usein taas koko aforismi rakentuu yksityiskohdittain kehitellylle vertaukselle, kuten seuraava Enckellille tyypillinen ajatelma:
 

 
Vi skjuter vårt psyke framför oss som ett illa balanserat torn av paket på en primitiv enhjuling mitt i folkträngseln. Hela vår energi går åt att skydda tornet för andras ovarsamma armbågar, klumpiga sidosteg och nonchalanta bakar. En stöt in på det känsliga stället kommer tornet att vackla och åtskilligt glider av, bland dem ting som ingen skyldig kan ana eller veta. Toppen av tornet består ju av det ömtåligaste (liksom påsen med ägg placerats överst i kassen).
 
Me työnnämme sieluamme edellämme kuin vaappuvaa pakettitornia primitiivisissä yksipyöräisissä kärryissä keskellä väentungosta. Tarvitsemme kaiken tarmomme tornin suojelemiseen toisten varomattomilta kyynärpäiltä, kömpelöiltä sivuaskelilta ja välinpitämättömiltä takapuolilta. Arkaan paikkaan osunut töytäisy saa tornin huojumaan ja yhtä ja toista liukuu maahan, sellaistakin mitä kukaan syyllinen ei voi aavistaa tai tietää. Tornin huipussahan on kaikkein herkkätuntoisimpamme (samoin kuin munapussi on sijoitettu ylimmäksi kassiin). (Traktat)

 
 
Enckellin tavoin on 1920-luvulla uransa aloittanut runoilija Nicken Malmström vasta 1950-luvulla julkaissut aforismikokoelman (Fägelvägen, Linnuntie, 1953). Malmströmin sanontaa rasittaa usein modernistinen maneeri. Maailmankatsomukseltaan hän on pettynyt idealisti, joka etsii tietään uuteen, mystiseen uskoon ja pyrkii voittamaan yksinäisyyden kärsimyksen.
 
Maija Lehtonen (1970)
 
 
Teksti on osa Maija Lehtosen artikkelia "Aforismi", joka käsittelee suomalaisen aforismin historiaa ja julkaistiin vuonna 1970 teoksessa Suomen kirjallisuus VIII. Pro aforismi julkaisee nyt koko artikkelin uusien lukijoiden ulottuville. Kirjoitus julkaistaan Maija Lehtosen luvalla. Artikkelia on toimitettu verkkojulkaisua varten, esimerkiksi teksti on jaettu uudella tavalla osiin, valokuvia on lisätty ja otsikoita muutettu. Itse tekstiä tai sen järjestystä ei ole muutettu.
 
Suomalaisen aforismin historiaa käsittelevän artikkelin seuraava osa:
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos kommentointi ei muuten onnistu, valitse Kommentti nimellä -valikosta vaihtoehto “Nimi/URL-osoite” tai “Nimetön”. Kiitos sinulle!