SUOMENKIELISEN AFORISTIIKAN NOUSU, OSA 2 – V. A. KOSKENNIEMI

Artikkelisarjan alkuun

V. A. Koskenniemi ja Maria Jotuni ovat kirjoittaneet aforismeja suhteellisen runsaasti ja pitkän ajan kuluessa. Koskenniemen ensimmäinen kokoelma Matkasauva (1926) sisältää lyhyiden proosamietelmien lisäksi distikon-epigrammeja sekä knittelimittaisia parisäkeitä. Runot ovat sovinnaisempia, 'kirjallisempia' kuin proosa-ajatelmat. Pitkän väliajan jälkeen ilmestyneissä kokoelmissa Elokuisia ajatuksia (1954) ja Ihmisosa (1958) ei runosäkeitä enää ole.

Matkasauvan alaotsakkeessa Koskenniemi ilmoittaa teoksen olevan "katkelmia ja säkeitä päiväkirjasta". Mutta sillä enempää kuin hänen myöhemmillä kokoelmillaankaan ei ole henkilökohtaisen ripittäytymisen leimaa samassa määrin kuin Siljon aforismeilla. Sävy on yleistävämpi ja tekijän persoonallisuus enemmän ulospäin kääntynyt.

Koskenniemen aforismit ovat monisävyisiä ja käsittelevät laajaa ilmiöiden kenttää: metafyysisiä kysymyksiä, taidetta ja tiedettä, historiaa ja yhteiskuntaa, persoonallisuutta, ihmissuhteita ja ihmisluonteita. Matkasauvan alkupuolella on vakavampia ja syvällisempiä mietelmiä, joiden sävy saattaa olla retorinen tai lyyrinen, loppupuolella siirrytään kevyempään, ivalliseen äänilajiin. Elokuisissa ajatuksissa ja Ihmisosassa on tärkeimmät ajatelmat sijoitettu alkuun ja loppuun. Uskonto ja historia askarruttavat Koskenniemeä näissä myöhäiskokoelmissa enemmän kuin Matkasauvan aikoina.

Aforismien maailmankuvaan sisältyy toisaalta ihmisten pienuus ja halveksittavuus, jota runoilija ylemmyydentuntoisesti tarkastelee, toisaalta kaikkeuden mykkä, uhkaava äärettömyys, jonka mieltä on turha kysyä. Tarkastelu tapahtuu ikään kuin kiikarin pienentävällä ja suurentavalla linssillä vuoron perään. Satiiria Koskenniemellä on runsaammin ja se on kirpeämpää kuin useimmilla aforistikoillamme. Mutta mielenkiintoisempi ja itsenäisempi kuin satiirikkona hän sittenkin on käsitellessään niitä elämän peruskysymyksiä, joita hän lyyrikkonakin pohtii.

Matkasauvassa asetetaan, niin kuin Koskenniemen lyriikassakin, yön ja tuhon voimien vastapainoksi urhoollinen "sydän". Se tarkoittaa ehkä pohjaltaan samaa kuin "persoonallisuus", jonka "sulatusuunissa sattumakin muuttuu kohtaloksi".

Vuonna 1945 ilmestyneen Matkasauvan painokseen Koskenniemi liitti lähes sata uutta aforismia, jotka enimmälti tulkitsevat ajan tapahtumien aiheuttamaa pettymystä. Elokuisissa ajatuksissa ja Ihmisosassa tuntuu niin ikään taustalla ajankohdan olosuhteista johtuva katkeruus, joka on antanut aihetta yleisluonteisiin mietteisiin. Sävy on synkempi kuin Matkasauvassa. Myöhäiskokoelmien perusteema on epätieto, johon ihminen törmää kaikkialla, tieteessä ("Tiede laajentaa samanaikaisesti tietomme ja tietämättömyytemme piiriä"), uskonnossa ("Kaikki uskonnot palvelevat tuntematonta Jumalaa") ja omassa itsessäänkin. Persoonallisuuden arvo muuttuu kyseenalaiseksi, kun sen identtisyys kielletään ("– – menneiden sukupolvien geenit – – kummittelevat päässäni"). Tällainen biologinen determinismi lienee Koskenniemellä uutta. Epätiedosta hän johtaa myös ajankohtaisen "angst"-käsitteen, jota vertaa eksyneen ja päämääränsä unohtaneen lapsen tuskaan. Samaa epätiedon teemaa pohtivat monet vastaväitteenluonteiset aforismit. Koskenniemen toimittamassa antologiassa Vaeltava viisaus on seuraava Bosshartin lause: "Epäile jokaista ajatusta, joka ei näytä itsestään selvältä." Koskenniemi siteeraa sen Elokuisissa ajatuksissa ja huomauttaa: "Juuri itsestään selviin ajatuksiin tulee kiinteimmän epäilymme kohdistusta."

Tuntemattoman ja käsittämättömän kaikkeuden keskellä ihmisen on elettävä elämänsä. Epätiedon maailmassa kaikki näyttää samanarvoiselta, optimismi ja pessimismi ovat yhtäläisiä erehdyksiä. Kaikesta huolimatta Koskenniemelle edelleen on olemassa positiivisia arvoja. Vaikka mistään ei voi päästä selvyyteen, on totuuteen pyrkiminen arvo sinänsä: "Ihmisajatuksen koko voima paljastuu siinä pelottomuudessa, millä se mittaa olemassaolomme tyhjyyttä." Vaikka elämä on biologisten lakien alainen, ihmiset itse antavat sille arvon ja sisällön: näin siis päädytään jälleen tähdentämään persoonallisuuden merkitystä.

Pekka Mattila on todennut Koskenniemen aforismien yhdeksi tärkeimmäksi tyylipiirteeksi antiteesin ja nähnyt Matkasauvan aforismeissa nousevan, avartuvan rytmin. Myöhäiskokoelmien pessimismi taas ilmenee hänen mukaansa lähinnä "salaisissa antiteeseissa", joissa "vastakohdat sulautuvat yhteen negaatioksi": "Maailmankaikkeus, ollakseen täydellinen, ei kaivannut ihmistä." Mutta joskus tämä sulautuminen paljastaa, että vastakohdat pohjaltaan ovat sama asia tai ainakin lähellä toisiaan: "Sen sydämessä on jo ylpeyden demoni käväissyt, joka tahtoo olla nöyrä." – "Sääli ja julmuus koskettavat eräässä vaarallisessa pisteessä toisiaan ja viihtyvät hyvin rinnan samassa sielussa." Ehkäpä Koskenniemen "epätiedon maailma" ei enää ole yhtä tarkkarajainen kuin ennen. Tähän liittynee myös Mattilan huomio varovaisten, rajoittavien sanontojen lukuisuudesta myöhäiskokoelmissa. Toisaalta kehotuksenluonteiset lauseet, joita Matkasauvassa oli melko runsaasti, ovat miltei kadonneet: runoilija ei enää katso voivansa antaa ohjeita itselleen eikä muille.

Antiteesin ohella Koskenniemen aforismien tärkein tyyliaines on kuvakieli. Matkasauvassa se on runsaimmillaan, mutta kuvissa on paljon sovinnaisiakin. Muodoltaan ne ovat tavallisimmin genetiivimetaforia, mikä on perinteellinen, hieman 'kirjallinen' muoto: "Tyytymättömyyden hiivasieni panee tahdon viinin käymään." Koko aforismi saattaa olla pelkkä kuva: "Laakeri vetää nuolia puoleensa yhtä runsaasti kuin kypärä." Ranskalaisesta aforistiikasta periytynyt piirre on runsas abstraktisten käsitteiden personointi, johon usein liittyy niiden nimien kirjoittaminen isolla alkukirjaimella. Myöhäiskokoelmien kuvakieltä on väitetty vähemmän 'lyyriseksi' (Mattila, Viljanen). Niissä metaforien ja vertausten osuus onkin hieman vähentynyt, nimenomaan on kokonaan kuvallisten ajatelmien lukumäärä pieni. Mutta edelleen Koskenniemen ajatus nousee komeimpaan lentoon kuvakielen siivin. 'Lyyrisyyden' vaikutelman väheneminen johtuu kenties siitä, että luonnosta saatuja kuvia on nyt paljon vähemmän kuin Matkasauvassa. Kuitenkin tapaa yhä kauniita runollisia vertauksia: "Ajatuksemme on kuin lintu, joka väsymättä kokeilee toista keinuvaa oksaa toisensa jälkeen."

Koskenniemi on 'ranskalaisin' kaikista aforistikoistamme, mutta juuri kuvakielen runsaus, jossa lyyrikko paljastuu, erottaa hänen ajatelmansa hieman älyllisen kuivakiskoisesta ranskalaisesta aforistiikasta.

 

Maija Lehtonen (1970)

 

Teksti on osa Maija Lehtosen artikkelia "Aforismi", joka käsittelee suomalaisen aforismin historiaa ja julkaistiin vuonna 1970 teoksessa Suomen kirjallisuus VIII. Pro aforismi julkaisee nyt koko artikkelin uusien lukijoiden ulottuville. Kirjoitus julkaistaan Maija Lehtosen luvalla. Artikkelia on toimitettu verkkojulkaisua varten, esimerkiksi teksti on jaettu uudella tavalla osiin, valokuvia on lisätty ja otsikoita muutettu. Itse tekstiä tai sen järjestystä ei ole muutettu.

 

Suomalaisen aforismin historiaa käsittelevän artikkelin seuraava osa:

SUOMENKIELISENAFORISTIIKAN NOUSU, OSA 3 – MARIA JOTUNI, VOLTER KILPI